Kun pikkuhijaa alkaa hyväksyyn sen asian että joskus voi saada jotain hyvääkin eikä pelkästään kuraa niskaan niin tää alkaa oleen aika mukavaa. Uskalsin avata itteni ja kertoa omista kommelluksistani ja myös niistä huonommistakin. Eipä tuo toinen ollu moksiskaan, tokas vaan että oot silti se sama nainen jota rakastan.Joten nyt mun on pakko uskoo että se ruoho todellakin on vihreempää aidan toisella puolella. En tienny että oikeesti mulla voi vielä joskus olla näin hyvä olo. Ensimmäistä kertaa varmaan ikinä multa ei puutu mitään eikä mua ahdista mikään. Voi vaan olla rauhassa, hengittää ja elää ilman ylimäärästä touhotusta ja mietintää.

Vuosi sitten en olis voinu kuvitellakkaan olevani tässä. Sillon pahin oli jo käyty mut oli paljon asioita jotka vaan roikku paikallaan enkä saanu tehtyä niille mitään. Ja nyt oon saanu itteeni sen verran niskasta kiinni et saan hoidettua kaikki asiat ja oon jopa oppinu puhuun mun asioista ja ns"ongelmista". En enään pado kaikkee sisääni ja kiukuttele sen jälkeen ilman mitään syytä. Varmasti helpompaa sille toisellekkin kun tietää miks toinen on pahalla päällä tai miks se tiuskii noin paljon. Aina ennen olin vaan hiljaa enkä kertonu mitään. Mietin vaan lähinnä että miks jotain kiinnostais mun asiat tai et näytänkö huonolta jonkun silmissä jos kerron mun omista ongelmista jollekkin. Mutta sen oon oppinut että ehkä jotain voi oikeesti kiinnostaa munkin asiat ja niistä puhuminen helpottaa kummasti. Tottakai mullakin on edelleen asioita mistä en halua puhua tai en pysty puhuun, mutta paljosta oon oppinut jo avaan suuni. Kyllä välillä on ollu niin lottovoitto että joku kuuntelee eikä tuomitse samantien. Ja pakko myöntää että onhan se mukava kun on joku jolle voi kertoo asioistansa, oli se sitten puoliso, vanhempi, ystävä tai mikä tahansa mutta kyllä se näköjään auttaa se puhuminen. En edes jaksa muistaa kuinka kauan mulle on toitotettu siitä että asioista pitää puhua ja sitten vasta niitä ongelmia tulee jos ei puhu. Mutta yksinkertasesti en oo ikinä osannu puhua mun asioista.

Pienestä asti on ollu niin paljon juttuja mistä mulle on vaan sanottu ettei sitten saa kertoo kenelleekkään, etenkään sille tai sille. On myös pyydetty paljon valehtelemaan oman vanhemman puolesta ja siitä tavasta on kyllä ollu helvetin vaikee päästä eroon. Jos mietin sitä kuinka kasvatan omaa lastani ja kuinka mut on kasvatettu niin en voi ikinä tehä samanlaisia temppuja omalle lapselle. Isäpuolia on ollu monta erilaista ja erimiehiä on tullu baarista kotiin mun lapsuudessa, mun tyttö on nähny oman isänsä ja mun nykyisen kumppanin. Mä oon jo neljävuotiaana ollut yksin päivän kotona kun äiti on halunnut olla baarissa, ja niin elävästi muistan sen hetken kun äiti tuli sillon illalla kotiin laittaan mua nukkuun. Ja muistan sen tunteen kun en halunnu nukkuun kun olin jo ollu koko päivän yksin. Suostuin kuitenkin meneen sänkyyn ja äiti ilmeisesti luuli et nukuin jo, ikkunasta sitten katsoin kun se lähti takasin kuppilaan. Uskomatonta että joku voi tehdä tollasta. Sillon soitin mun lähisukulaiselle joka tuli mun kanssa sitten meille. Onneks oli niitä pikanumeroita lankapuhelimissa. Ja se soitto oli virhe, sen jälkeen aina kun jäin yksin kotiin niin mua syytettiin ja kiristettiin siitä että meinaanko taas soittaa jollekkin että oot yksin kotona. Ja enhän mä tietenkään uskaltanu kenellekkään soittaa, minä olin yksin tai sitten olin jossain hoidossa. Yhtäkään kertaa en muista että olisin tehny mun äidin kanssa jotain tai käyny sen kanssa jossain. Yhtäkään viikonloppua en muista et olisin vaan ollu normaali lapsi joka on vanhempiensa kanssa pihalla ja naureskelee, eikä touhua vaan yksinään. Ehkä sellasia on ollu, ehkä ei. Luulen et noi kaikista ikävimmät muistot on vieny niitä hyviä muistoja jos niitä on joskus ollu. Tai siis on mulla hyviäkin muistoja, mutta ei sellasia joita olisin tehny mun oman äidin kanssa. Ehkä mun viha sitä ihmistä kohtaa johtuu noista asioista mitä oon joskus joutunu kokeen. Anteeks en oo antanu ja kysyäkkään en enään voi. Ehkä ne ajan kanssa siitä unohtuu. Ainakin on oppinu kaiken sellasen mitä omalle lapselle ei ainakaan tuu koskaan tekemään!

Hassua välillä miten niin vanhat asiat voi vaikuttaa vielä tulevaisuudessakin.