Miten voin ikinä edes jatkaa elämää normaalisti jos pelkään aina et menetän jonkun tai joku sulkee ja tunkee mut takas sinne nurkkaan mistä oon päässy jo kerran pois. Jos toinen kerran haluaa olla siinä niin miksei sen voi vaan antaa olla. Pienillä asioilla sitä alkaa ajaan ihmistä helposti pois. Ja kun mun tapauksesta on kysymys niin annan sen ajaa mut ensin pois ja sen jälkeen vielä varmaan syytän sitä siitä että se ajo mut pois vaikka ite oon sitä halunnu.

Oon aina sanonu kaikille muille että ei voi rakastaa toista jos ei ensin opettele rakastaan itteensä. Mä luulin et mä opettelin ensin yksin elämisen ja olisin jotenkin valmis elään sen toisen kanssa. Tosin alkaa vaan pelottavasti tuntuun siltä että ehkä en sittenkään ollu siihen valmis. Kun aina sanon et tarvin sen täydellisen miehen joka ymmärtää mua, niinkun varmaan kaikki haluaa ja toivoo. Ihme kyllä mä löysin sellasen ja se pitää musta,se välittää aidosti ja antaa mun olla ihan oma itseni. Mutta nyt tuntuu siltä et mä en oo sille tarpeeks, sillä on kaikki. Oma hieno talo,autot, hyvä työpaikka, veneet, jne.. Ja mitä mulla on, järjetön kasa laskuja johon jo melkein hukun ja mistä tuskin selviän ihan hetkeen. Tosin on ollu osin oma syy tuo tilanne, mutta se nyt ei taas liity tähän. Miten voi onnistua et kaks niin erilaista mailmaa yritetään yhdistää yhdeks yhteiseks mailmaks ja kun en uskalla olla edes rehellinen kaikista asioista. Tarkotan että aivan kaikkee en välttämättä ole kertonu, koska pelkään. Kyseisen miehen kanssa en ole sen takia että sillä on paljon kaikkee, mulla ei ollu mitään hajua sen omaisuudesta kun alettiin tapaileen.  Tuntuu vaan et se ansaitsis jonkun paremman ja tasapainosemman ihmisen. Mua on kolhittu niin paljon että en tiedä tuunko enään ikinä oleen niin täysjärkinen, kaikki nää sotkut ja menetyksen on tehny musta niin tunne vammasen ihmisen.

Toinen on saanu kasvaa perhees joka on ollu ehjä ja siä on rakastettu, on ollu mahdollisuus harrastaa ja olla lapsi. Kun taas mulla ei oo ollu mitään noista. Kaikesta päätellen mulla on vaan järkyttävä kasa vihaa sisällä mikä pitäs ehkä saada pois, ennen kun katkeroidun täysin ja pilaan kaiken muunkin hyvän mitä mulla on. Tuossa se nyt taas tuli, ensin vingun että kun mulla ei ole mitään ja sitten sanon että pilaan kaiken hyvän mitä mulla on. Alkaa jo itteeki ärsyttään kun ei tiedä mitä haluaa eikä osaa olla mihinkään tyytyväinen. Aina pitää kaikesta valittaa ja kaikki yrittää tuhota.

Kaikista eniten mua varmaan tässä häiritsee se, että loppujen lopuks ongelmaa suhteessa ei ole. Ehkä se vanha tottumus on vaan jotenkin niin tuolla pääkopassa että kaikki menee kuitenkin päin puuta ja yritän hakea ongelmia ja vikoja väkisin. Kun taas totuus on se että mitään ongelmaa tässä ei ole, eikä mikään ole kovin vaikeeta. Arki on mukavaa ja kaikki on niinkun oon aina toivonu. Joten miks niitä ongelmia pitää väkisin etsiä. Miks en vaan voi olla tyytyväinen siihen mitä mulla on ja olla onnellinen kerrankin. Tai ehkä oon vaan ahne ihminen. Ensin sitä toivoo jotain ja sitten kun sen saa niin haluaa heti paljon lisää, tosin en kyllä tiedä mitä se on enään mitä haluan. Välillä tuntuu että jotain puuttuu, mutta kun oikein yritän miettiä mitä puuttuu niin en keksi siltikään yhtään mitään. Voi luoja mitä kaikkea voikaan yhden naisen päänsisällä kulkea ja kaikki vielä samaan aikaan. No ehkä saan jossain kohtaa vastauksen siihen mikä on ongelma kun ongelmaa ei ole. Tosin luulen vahvasti että vastaus löytyy taas kun vain katsoo peiliin ja miettii hetken mitä siinä taas näkeekään edessää. Olis varmaan korka aika oppia elämään hetkessä eikä aina vaan miettiä mikä on seuraava ongelma mikä tulee ja mitä tapahtuu seuraavaks ja mikä vois mennä pieleen. Välillä vois tuoda vähän helpotusta jos tietäis että joku muu käy päässään ylikierroksilla tälläsiä asioita... No jospa olis korkee aika munki opetella elään tässä ja nyt ja antaa ajan mennä, kyllä kai ne ongelmat tulee sieltä itekseen jos on tullakseen. Eipä niitä varmaan tarvi väkisinkään aikaan saada. Ton lauseen kun sais omaan päähän painettua kunnolla niin hyvä olis. Ei tarvis miettiä ihmetellä mikä taas on menny vikaan kun mikään ei toimi kun joka kerta pitää alkaa sekottaan pakkaa oikein kunnolla vaikka jako on ollu ihan hyvä ja kaikki on ollu kortteihinsa tyytyväisiä. Mutta niinkun aina oon itelleni sanonu että pöljä mikä pöljä!